Välillämme oleva tila ei ole tyhjä

Nykymaailmassa yhteen tuleminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Jokainen keho kulkee omaa polkuaan, omaa henkilökohtaista matkaansa, kohdaten ei-toivottuja esteitä. Tässä prosessissa yksinkertaisimmastakin eleestä voi tulla radikaali. Yksi askel tilan halki voi näyttää kulkevan aineen läpi, ylittäen etäisyyksiä, jotka vaikuttavat mahdottomilta. Prosessin sisällä oleville nämä hetket ovat kuin ihmeitä. Ulkopuoliselle tarkkailijalle ehkä vain kävelyä. Sisäisen välttämättömyyden ja ulkoisen vaikutelman välinen kuilu on paikka, jossa tämä näyttämöteos elää. Olet oma itsesi ja samalla joku toinen. Ilman jäljittelyä, ilman sarkasmia. Toisen muuttumisen sinuksi seuraaminen vaatii äärimmäistä luottamusta. Silloinkin, kun et halua nähdä sitä. Silloinkin, kun sitä on liikaa kestettäväksi. Se on paradoksi – luottamus on myös suurin riski. Todellisen itsesi näyttäminen on edellytys ja samalla suurin haaste. Mitä tapahtuu, jos et tee sitä? Tämä teos ei kätke virheitäsi; virheet luovat materiaalin. Tämä teos kuuluu eskalaation pysäyttämisen aikakauteen. Elämme kollektiivisessa tauossa, aivan kuin odottaisimme jonkin räjähtävän. Tämä teos ei ratkaise jännitettä vaan kantaa sitä, kuten kehot kantavat jännitettä harjoitustilassa. Eskalaatio ei tapahdu jossain muualla. Se on jo täällä. Epäonnistuminen on saanut tässä prosessissa uuden merkityksen. Meitä, helvetti soikoon, ei enää kiinnosta, epäonnistummeko. Epäonnistuminen tarkoittaa vain puolittaista sitoutumista; se tarkoittaa, ettemme antaneet kaikkea, mitä meillä oli. Kyse on sisäisestä tulesta, ei hiotusta tilasta. Panoksena eivät ole harmonia tai täydellisyys, vaan syvyys, läsnäolo ja riski. Tämä teos alkaa vaikeuksista ja jatkuu paradoksilla. Luottamus, joka on riski. Turvallisuuden tunne, joka romahtaa. Vapautta, joka vaatii kurinalaisuutta. Pimeys, joka synnyttää välittämistä. „Toivon, ettei tämä (esitys) ole turvallinen. Haluan sen tuntuvan tärähdykseltä – ei väkivaltaiselta, vaan sellaiselta, joka herättää.“ THE SPACE BETWEEN US IS NOT EMPTY ei ole valmis. Se on matkalla kohti sitä. Se on harjoitustila, joka laajenee teatterikatsomoon. Se ei kutsu yleisöä täysin hiotun vastauksen äärelle, vaan haurasta yhteyden luomisen yritystä kohti – paikkaan, jossa yksinkertaisimmastakin teosta voi tulla radikaali. Rūta Ronja Pakalne on Virossa asuva latvialais-virolainen freelance-tanssi- ja elokuvataiteilija. Hänen monitieteinen praktiikkansa kattaa koreografian, performanssitaiteen, elokuvanteon ja opettamisen, ja siinä tutkitaan kehoa, läsnäoloa ja jokapäiväisen elämän kokemusta. Hänellä on koreografian kandidaatin tutkinto Latvian kulttuuriakatemiasta ja elokuvan maisterin tutkinto Tallinnan yliopiston Baltic Film, Media and Arts Schoolista, ja hän on myös opiskellut P.A.R.T.S.-oppilaitoksessa Brysselissä. Vuodesta 2019 lähtien Pakalne on opettanut BFM:ssä, MUBA:ssa ja ETA Dance Schoolissa. Hänen viimeisimpiin projekteihinsa kuuluvat Laura Kvelsteinin kanssa yhteistyössä luotu „Body of Dreams“ (2023), joka tutkii kehoarkistoja; „Freedom to Lose Control Together with the Many“ (2023); sekä tanssielokuvat „H61“ ja „Centrifugal“ (2024). Hän tekee myös kokeellisia tanssielokuvia, joissa tutkitaan liikettä ja kehollista kerrontaa.