Orpheus

Vuonna 2025 esitys ”Orpheus” oli ehdolla kahden Kultaisen näyttämöristin saajaksi kategorioissa paras tekninen suunnittelu ja paras musiikki. Žilvinas Vingeliksen ohjauskonsepti, joka pohjautuu Jean Cocteaun näytelmään ”Orpheus”, voitti VMT:n järjestämän ”DramaTest”-kilpailun vuonna 2023.

Esitys ”Orpheus” perustuu Jean Cocteaun (1889–1963) näytelmään. Cocteau oli yksi Ranskan kulttuurielämän merkittävimmistä hahmoista 1900-luvun alkupuoliskolla. Lähes sata vuotta sitten kirjoitettu näytelmä käsittelee silti aiheita, jotka ovat yhä yhtä ajankohtaisia ja tärkeitä. Ohjaaja Ž. Vingeliksen mukaan se on eräänlainen aikuisten satu unelmista ja todellisuudesta, ihmissuhteista ja perheestä sekä niiden varjoon jäävästä urakeskeisyydestä: ”Cocteau toimii tässä kuin taitava jonglööri ja luo maailman, jossa ei ole yhtä ainoaa totuutta ja jossa unelmat muuttuvat jälleen todellisuudeksi.”

”Orpheus” (1925) oli paitsi J. Cocteaun ensimmäinen merkittävä teos teatterille myös hänen ensimmäinen yrityksensä tarttua Orfeuksen hahmoon, myyttiseen kreikkalaiseen laulajaan. Aihe seurasi häntä koko uran ajan, myös hänen myöhemmässä, laajalti tunnetussa elokuvatrilogiassaan: ”Runoilijan veri” (1930), ”Orpheus” (1950) ja ”Orfeuksen testamentti” (1960). Cocteau kirjoitti elokuvien käsikirjoitukset ja ohjasi ne.

Näytelmä sijoittuu Orfeuksen ja Eurydiken kotiin. He ovat nuori pari, joka asuu Traakiassa, mutta paikka saa selvästi 1920-luvun Pariisin piirteitä. Yleisö siirtyy art deco -ympäristöön, joka on sekä esteettinen että mystiikan läpitunkema ja täynnä säveltäjä Andrius Šiurysin lavalla olevista esineistä luomaa äänimaisemaa.

Orfeus on tajunnanvirtatekniikkaa käyttävä surrealistinen runoilija, joka pyrkii kirjoittamaan loistavan runon suuren suosion tavoittelemaan runokilpailuun. Hänen luova menetelmänsä on kuulustella kotiinsa asettunutta hevosta siinä toivossa, että hän voisi keksiä runouden uudelleen. Samaan aikaan unohdettu ja torjuttu Eurydike löytää lohtua lasittaja Ertebizin seurasta. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei Ertebiz eikä hevonen ole sitä, miltä näyttää…

Näytelmän juonessa kohtaavat klassisen teatterin, surrealismin, dadaismin ja kuvataiteen perinteet. Ohjaaja Ž. Vingeliksen mukaan todellisuus sekoittuu tässä uniin, ja keskeiset teemat nousevat esiin: elämä ja kuolema, luovat pyrkimykset ja henkilökohtainen onnellisuus. Näytelmän taiteellinen ja kulttuurinen merkitys on kiistaton, mutta sitä on esitetty Liettuan teatterin historiassa vain harvoin. On tärkeää huomata, että liettualaisyleisölle esitetään viimein näytelmän tarkistettu ja uudistettu käännös, johon neuvostosensuuri ei enää vaikuta.

Nykyään Jean Cocteauta kuvailtaisiin luultavasti monialaiseksi taiteilijaksi. The National Observerin mukaan ”20. vuosisadan koko taiteen synnyttäneen rohkean taiteilijasukupolven joukossa J. Cocteau oli lähimpänä renessanssi-ihmistä”. Hän kokeili monia ammatteja: hän oli kirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija, taiteilija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja, graafinen suunnittelija, pianisti, sisustus- ja muotisuunnittelija, veistosten ja surrealististen esineiden luoja sekä jopa musiikki- ja nyrkkeilymanageri. Esityksessä on mukana kolme