Gustave Flaubertin romaaniin perustuva: Madame Bovary

Englannista sovittanut Agnė PULOKAITĖ

”Hän halusi pojan; (...) hän olisi antanut tälle nimeksi Georgen, ja ajatus pojan synnyttämisestä tuntui kauan odotetulta kostolta kaikesta siitä avuttomuudesta, jota hän oli kokenut aiemmassa elämässään. Mies on sentään vapaa (...) Hän synnytti eräänä sunnuntaina noin kuudelta aamulla auringon noustessa. ’Se on tyttö!’ Charles sanoi.”

Yksi syy siihen, miksi Gustave Flaubertin romaani *Madame Bovary* on edelleen niin ajankohtainen, on se, etteivät päähenkilö Emman halut ole täysin hänen omiaan. Ne kumpuavat patriarkaalisesta mielikuvituksesta, joka antaa sanat sille, miten hän ymmärtää rakkauden, onnellisuuden, kauneuden ja itsensä toteuttamisen. Syvästi henkilökohtaiselta vaikuttava asia onkin yhteiskunnallisten odotusten muovaama jo kauan ennen kuin Emma nimeää sen omaksi, henkilökohtaiseksi valinnakseen. Nykyään tätä prosessia voi kuvata sosiaaliseksi algoritmiksi: kulttuuristen kertomusten, kuvien ja normien verkostoksi, joka vaikuttaa huomaamattomasti kaikkien pyrkimyksiimme ja fantasioihimme. Nykyiset sosiaalisen median syötteet ja suosittelujärjestelmät toimivat kuten Emman lukemat romanttiset romaanit. Ne esittävät meille jatkuvasti malleja intohimosta, menestyksestä ja onnellisuudesta ja opettavat meille paitsi sitä, mitä haluta, myös sitä, miten haluta. Emman tragedia ei johdu liiallisista haluista vaan siitä, että hän tavoittelee hänelle asetettuja ihanteita. Tässä mielessä hän ei ole poikkeus vaan yllättävän ajankohtainen hahmo, joka on jäänyt yksilönvapauden lupauksen ja hänen halujaan muovaavien näkymättömien voimien väliin.

Oliver Frljić, yksi Euroopan tunnetuimmista ohjaajista, jota kutsutaan usein teatterin provokaattoriksi, toteutti aiemmin Franz Kafkan teokseen perustuvan *Muodonmuutoksen* Liettuan kansallisessa draamateatterissa. Nyt hän tuo näyttämölle uuden sovituksen ja uuden teoksen, joka perustuu Gustave Flaubertin romaaniin *Madame Bovary*. Ohjaajan mukaan Emman tuho tässä teoksessa ei johdu moraalisesta epäonnistumisesta eikä uhrin kohtalosta. Se kumpuaa olemassaolon ytimessä olevasta ristiriidasta: päähenkilöä kannustetaan tavoittelemaan vapautta, romantiikkaa ja itsensä toteuttamista, mutta juuri tämä halut synnyttänyt yhteiskunta tarjoaa vain vähän keinoja niiden toteuttamiseen. Emman kamppailu käydään sen välillä, mitä hänet on opetettu haluamaan, ja sen, millaiseksi maailma sallii hänen tulla.

”Sen sijaan, että tämä esitys tuomitsisi Emman, se tarkastelee mekanismeja, jotka luovat hänet. Se lähestyy *Madame Bovarya* paitsi kertomuksena yhden naisen täyttymättömistä toiveista myös tutkimuksena yhteiskunnallisista voimista, jotka muovaavat halujamme. Emman kohtalo paljastaa, miten identiteetti, fantasiat ja kunnianhimo muodostuvat niiden tarinoiden kautta, jotka perimme ennen kuin tunnistamme ne omiksemme. Teos tuntuu ajankohtaiselta myös siksi, ettemme koskaan tiedä aivan varmasti, kenen äänen kuulemme. Joskus lause tuntuu kuuluvan kertojalle, mutta muuttuu äkkiä Emman ajatukseksi, yhteiskunnalliseksi kliseeksi tai jopa omaksi arvioksemme lukijoina. Flaubert häivyttää näitä rajoja jatkuvasti, jolloin on vaikea erottaa havaintoa halusta, ironiaa vilpittömyydestä tai kritiikkiä samastumisesta. Sen sijaan, että romaani kertoisi meille, mitä Emmasta pitäisi ajatella, se vetää meidät mukaan kieleen, joka häntä muovaa”, ada sanoo.