Gustave Flaubertin romaaniin perustuva: Madame Bovary

Sovitus Agnė PULOKAITĖn englanninkielisestä käännöksestä

”Hän halusi pojan; (...) hän olisi antanut tälle nimeksi George, ja pojan synnyttäminen tuntui pitkään odotetulta kostolta kaikesta aiemman elämänsä avuttomuudesta. Mies on sentään vapaa (...) Hän synnytti eräänä sunnuntaina noin kuudelta aamulla auringon noustessa. ’Se on tyttö!’ Charles sanoi.”

Yksi syy siihen, miksi Gustave Flaubertin romaani *Madame Bovary* on yhä niin ajankohtainen, on se, etteivät sen päähenkilön Emman halut ole täysin hänen omiaan. Ne kumpuavat patriarkaalisesta mielikuvituksesta, joka muovaa hänen käsitystään rakkaudesta, onnellisuudesta, kauneudesta ja itsensä toteuttamisesta. Se, mikä vaikuttaa syvästi henkilökohtaiselta, onkin todellisuudessa yhteiskunnan odotusten muovaamaa jo kauan ennen kuin Emma nimeää sen omaksi, muka henkilökohtaiseksi valinnakseen. Nykyään tätä prosessia voisi kutsua sosiaaliseksi algoritmiksi: kulttuuristen kertomusten, kuvien ja normien verkostoksi, joka huomaamatta vaikuttaa kaikkien pyrkimyksiin ja haaveisiin. Nykyaikaiset sosiaalisen median syötteet ja suosittelujärjestelmät toimivat paljolti samalla tavoin kuin Emman lukemat rakkausromaanit. Ne tarjoavat jatkuvasti malleja intohimosta, menestyksestä ja onnellisuudesta ja opettavat meille paitsi sitä, mitä haluta, myös sitä, miten sitä halutaan. Emman tragedia ei johdu liiallisista haluista, vaan siitä, että hän tavoittelee hänelle asetettuja ihanteita. Tässä mielessä hän ei ole poikkeus vaan hämmästyttävän ajankohtainen hahmo, joka on yksilönvapauden lupauksen ja hänen halujaan muovaavien näkymättömien voimien välissä.

Oliver Frljić, yksi Euroopan tunnetuimmista ohjaajista, jota kriitikot kutsuvat usein teatterin provokaattoriksi, loi Liettuan kansallisessa draamateatterissa Franz Kafkan teokseen perustuvan *Metamorfoosin*. Nyt hän esittää uuden sovituksen ja uuden teoksen, joka perustuu Gustave Flaubertin romaaniin *Madame Bovary*. Ohjaajan mukaan Emman tuho romaanissa ei johdu moraalisesta epäonnistumisesta eikä ole uhrin kohtalo. Se kumpuaa olemassaolon ytimessä olevasta ristiriidasta: päähenkilöä kannustetaan tavoittelemaan vapautta, romantiikkaa ja itsensä toteuttamista, mutta juuri näitä haluja synnyttävä yhteiskunta tarjoaa vain vähän keinoja niiden toteuttamiseen. Emman kamppailu käydään sen välillä, mitä hänet on opetettu haluamaan, ja sen, millaiseksi maailma sallii hänen tulla.

”Sen sijaan, että tämä esitys tuomitsisi Emman, se tarkastelee mekanismeja, jotka muovaavat häntä. Se näkee *Madame Bovaryn* paitsi kertomuksena yhden naisen täyttymättömyydestä myös tutkimuksena yhteiskunnallisista voimista, jotka muovaavat halujamme. Emman kohtalo paljastaa, miten identiteetti, haaveet ja tavoitteet muotoutuvat perimiemme kertomusten kautta jo ennen kuin tunnistamme ne omiksemme. Toinen syy siihen, miksi tämä teos tuntuu niin ajankohtaiselta, on se, ettemme koskaan täysin tiedä, kenen äänen kuulemme. Joskus lause tuntuu kuuluvan kertojalle, mutta yhtäkkiä se kuulostaakin Emman ajatukselta, yhteiskunnalliselta kliseeltä tai jopa omalta lukijan arvioltamme. Flaubert häivyttää näitä rajoja jatkuvasti, minkä vuoksi havaintoa on vaikea erottaa halusta, ironiaa vilpittömyydestä tai kritiikkiä samastumisesta. Sen sijaan, että romaani kertoisi meille, mitä Emmasta pitäisi ajatella, se vetää meidät mukaan häntä muovaavaan kieleen”, Ada sanoo.