Eglė Švedkauskaitė: FOSSILIA

Dalia Grinkevičiūtėn teoksesta *Liettualaisia Laptevinmeren rannalla* innoituksensa saanut ulkomailla elokuvaopintoja suorittava Poika saa tehtäväkseen tehdä dokumentaarisen henkilökuvan. Epäröityään hetken hän valitsee kohteekseen oman perheensä: Äitinsä, Isänsä ja Siskonsa. Kun hän palaa kotikaupunkiinsa Kaunasiin, häntä odottaa todellinen aarre: museon työntekijä kutsuu perheen katsomaan käsikirjoitusta, johon on kirjattu Isän tädin muistot karkotuksesta Siperiaan. Käsikirjoitus löydettiin hiljattain isovanhempien talon puutarhasta. Nuori mies alkaa vähitellen tutkia paitsi viisikymmentä vuotta maan alla maanneita muistiinpanoja myös perheensä menneisyyttä ja ymmärtää, miten se muovaa perheenjäsenten välisiä suhteita nykyhetkessä.

Vaikka E. Švedkauskaitė on luonut näytelmän henkilöhahmoille kuvitteellisen perheen, hän ammentaa myös todellisista tapahtumista: vuonna 1991 Kaunasin Žaliakalnisissa, osoitteessa Perkūno prospektas 60, kaivettiin vahingossa maasta purkki. Sen sisällä oli irtolehtiä, joihin oli kirjattu Dalia Grinkevičiūtėn muistot Siperiasta. Käsikirjoitusta pidettiin kadonneena, sillä Grinkevičiūtė oli itse yrittänyt löytää sen useita vuosikymmeniä aiemmin siinä onnistumatta. Dalia Grinkevičiūtėn teos on yksi liettualaisen kirjallisuuden koskettavimmista teoksista ja osa koulujen opetussuunnitelmaa, ja se on myös käännetty viidelletoista kielelle. Se on merkittävä taideteos ihmisyyden säilyttämisestä epäinhimillisissä oloissa tai, kirjailijan omien sanojen mukaan, ”pohjoisen uhrien muistomerkki”.

”Annoin näytelmälle nimeksi *Fossilia* ja ajattelin kaikkea sitä, mitä teoksen maailmassa kaivetaan esiin – paitsi käsikirjoituksen sisältävää purkkia myös henkilöhahmojen tunteita ja ajatuksia. Näytelmässä pyrimme kuvaamaan nuoren ihmisen tarvetta kysyä vanhemmiltaan perheen historiasta ja tarkastella vanhemman sukupolven kokemuksia. Näyttämön tapahtumia vie eteenpäin nuori tekijä, joka edustaa niin sanottua terapeuttista sukupolvea: se haluaa puhua asiat läpi ja ’ratkaista’ ihmissuhteet sekä tuntea tiedon tuomaa turvaa. On luultavasti varsin luonnollista, että avoimen jakamisen, demokratian ja teknologian maailmassa kasvaneet me esitämme kysymyksiä, mutta menneisyyttä koskevat kysymykset ja yritykset arvioida sitä muuttuvat usein yhteenotoiksi. Vanhempien ja lasten välinen suhde on tässä näytelmässä hyvin tärkeä. Tärkeää on myös se, että nuoret kiinnostuvat karkotuksista – eivät museoesineenä, vaan koska he haluavat ymmärtää, miten itse toimisivat sellaisessa tilanteessa ja selviytyisivätkö he”, sanoo näytelmän ohjaaja ja dramaturgi Eglė Švedkauskaitė.

Näytelmää rahoittaa Liettuan tasavallan kulttuuriministeriö. Se kuuluu Liettuan tasavallan kulttuuriministeriön Kulttuuripassi-ohjelmaan.