Juan Pablo Troncoso: Halut

Espanjasta kääntänyt Agnė PULOKAITĖ.

Chilessä ohjaajana, näyttelijänä ja näyttelijäntyön opettajana työskentelevä, ”La Re-sentida” -teatteriryhmän perustaja Marco Layera tekee ensimmäisen teoksensa Liettuassa. Hänen töitään on esitetty maailman tunnetuimmilla kansainvälisillä teatterifestivaaleilla, muun muassa Avignonissa. Teatro Municipal de Las Condesin Young Theatre Festivalilla Marco Layera sai parhaan näytelmän palkinnon. Hän on saanut myös Chilen yliopiston Eugenio Guzmán -palkinnon, ja hänet oli ehdolla Chilen Premio Altazor a los Artes Nacionales -palkinnon saajaksi.

Teos perustuu chileläisen Juan Pablo Troncoson näytelmään ja ammentaa Tennessee Williamsin teoksesta ”Raitiovaunu nimeltä halu”. Sen päähenkilö Blanche (Vitalija Mockevičiūtė) palaa epäonnistuneen elämänvaiheen jälkeen eräässä Euroopan suurista pääkaupungeista tukahduttavan kuumaan Liettuaan. Hän palaa vastahakoisesti Berliinistä ja peittelee taiteellista epäonnistumistaan. Hänen edistykselliset ajatuksensa törmäävät kotikaupungin jähmeään konservatiiviseen ilmapiiriin, jota edustaa hänen rakas sisarensa (Dalia Michelevičiūtė). Sisar on hiljattain mennyt naimisiin miehen kanssa, joka asuu hänen kanssaan hoivakodissa (Algirdas Gradauskas).

Päähenkilön kunnianhimoiset unelmat kuuluisaksi taiteilijaksi tulemisesta eivät ole toteutuneet. Hän on palannut Itä-Eurooppaan, ei Länsi-Eurooppaan; aika painaa häntä, ikääntyvä keho ärsyttää häntä ja hän tuntee itsensä ei-toivotuksi. Hänen tyttärensä (Augustė Ona Šimulynaitė) puolestaan vasta muovaa omia unelmiaan: hän haluaa tulla kuuluisaksi stand up -koomikoksi. Nuori nainen vitsailee perheestään ja äidistään sekä pilkkaa Liettuaa vielä idempänä sijaitsevia maita.

Tämän ironiaa tihkuvan teoksen tapahtumat sijoittuvat helteen tukahduttamaan hoivakotiin. Siellä henkilöt joutuvat kohtaamaan fyysisen rappeutumisen ja yksinäisyyden lisäksi myös halunsa, fantasiansa ja harhakuvansa. Äskettäin kuolleesta hoitotyöntekijästä puhuminen tuo esiin hoivatyön ankaran ja vaikean todellisuuden. Helleaalto on enemmän kuin sääilmiö: se on tunnetila, yhteiskunnallinen oire ja sietämätön jännite. Kehojen kuumuus nousee, muistot leimahtavat ja salaisuudet alkavat haihtua. Tuulettimet pyörivät vaivalloisesti, kun hiki valuu hiljaa kasvoja pitkin.

Teos pohtii toisinaan tuskallisesti, toisinaan koomisesti lupauksia, jotka eivät koskaan toteutuneet. Se käsittelee perhesiteitä, nykyajan pakkomiellettä nuoruuteen ja uutuuteen, hoivatyön vaikeuksia sekä laiminlyöntiä. Teos puhuu kehoista, joita nykymaailma on oppinut kuluttamaan loppuun ja unohtamaan. Länsi- ja Itä-Eurooppa kuvataan kahtena ehtyneen maailman jäänteenä – raunioina, joista ei enää kasva mitään uutta.