Kazys Binkis: Atžalynas

Kazys Binkisin vuonna 1938 kirjoittaman *Atžalynasin* ytimessä on nuori mies, jota syytetään rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Vaikka häntä halveksitaan, hän ei luovu arvoistaan vaan uskoo edelleen elämään ja muihin ihmisiin. Tämä on vauhdikas ja mukaansatempaava draama, jota leimaavat sotienvälisen Liettuan optimismi ja halu tehdä uhrauksia – arvot, joita nykypäivänä kaivataan kipeästi. Ohjaaja Jonas Vaitkuksen sanoin tämä teos voisi tuoda kevätsateen tämän päivän teatteriin, joka on kääntänyt selkänsä perusarvoille ja kallistuu kohti tuhoa ja kieltämistä. Ohjaaja kutsui tuotantoon kokeneiden näyttelijöiden lisäksi myös hänen johtamansa Liettuan musiikki- ja teatteriakatemian näyttelijäntyön kurssin opiskelijoita. Tällaisen innostuneen taiteellisen työryhmän tulkitsemana *Atžalynas* tarjoaa erinomaisen tilaisuuden löytää uudelleen liettualaisen draaman klassikko.

”Kirjoittaessani tätä näytelmää petin teatteria jossain määrin siinä mielessä, että näytelmästä tulikin nuorille suunnattu. Tämä ikäryhmä on hyvin laaja: noin 12-vuotiaista aina 60-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin.” (Kazys Binkis)

Ohjaaja Jonas Vaitkus:

”Nykyään on syytä palata tiettyihin asioihin, joissa arvojen henki on säilynyt. Meistä ne saattavat vaikuttaa yksinkertaisilta, ylenpalttisen vilpittömiltä ja alkukantaisen sentimentaalisilta, mutta tämän teoksen sanojen takana on tiettyä säteilyä. Haluan palata *Atžalynasin* puhtauteen. Tässä aineistossa on kuitenkin myös tuhoava elementti. Näytelmässä siihen viitataan vain hyvin hienovaraisesti, mutta se osoittaa, miten edistys ja vastakehitys – tekninen edistys ja henkinen taantuma – ’etenevät’. Juuri tämän näemme nyt. Nämä ’sakset’ osoittavat, että tuhoisuuden aavistukset ovat kasvaneet niin suureksi, että *Atžalynas* voi olla tänään näyttämöllä kuin kevätsade.

”Tässä tuotannossa tavoittelen dokumentaarista realismia ja näyttelijöiltä sisäistä tunnetta. On tärkeää, että heillä on selkeät vakaumukset ja maailmankuva sekä kyky katsoa ihmistä syvälle ja vakavasti – ei ihmistä, joka on monimutkainen, vääristynyt, hajallaan ja murtunut, kykenemätön ymmärtämään itseään ja elää vaistojensa varassa rahan ja tunnekuohujen keskellä, vaan ihmistä, jolla on toivoa ja tulevaisuus ja joka uskoo ihmiselämän olevan suurin arvo. Vasta silloin, kun katsoo elämää syntymästä viimeiseen henkäykseen, alkaa ymmärtää, kuinka myöhään – aivan liian myöhään – ihmiset käsittävät tämän kaiken: he pelkäävät elää, tuntea ja ottaa vastuuta elämästään. Kun luen tätä selkeää ’runoa’, jollainen *Atžalynas* on, nämä asiat käyvät välttämättömiksi meille ja tämän tuotannon parissa työskenteleville.”