Asioita, joita en uskaltanut sanoa – ja nyt on liian myöhäistä

Vuonna 2010 Itaru Sasaki, joka asui Otsuchin kaupungissa Japanissa, sai tietää, että hänen rakas serkkunsa oli parantumattomasti sairas ja että hänellä oli enää kolme kuukautta elinaikaa. Serkkunsa kuoleman jälkeen Sasaki asensi puutarhaansa vanhan puhelinkopin, jotta hän voisi puhua edesmenneelle joka päivä ja antaa sanojensa kulkea tuulen mukana. Vuonna 2011 tsunami iski Otsuchin alueelle ja surmasi 10 prosenttia kaupungin asukkaista. Vähitellen ihmiset kuulivat puhelinkopista ja alkoivat vierailla Itaru Sasakin puutarhassa soittaakseen menettämilleen läheisille.

1. maaliskuuta 2022 alkaen Liettuan kansallisen ooppera- ja balettiteatterin ulkopuolella on seissyt vanha maksupuhelin, joka on identtinen Japanin ”tuulen puhelimen” kanssa. Ihmisiä kutsuttiin pysähtymään ja ”soittamaan” niille, joille he eivät olleet ehtineet sanoa haluamaansa ajoissa, ja nyt oli liian myöhäistä. Yli kuuden kuukauden aikana luuri nostettiin noin 4 000 kertaa. Kaikkien aitojen tarinoiden äänitallenteista tuli oopperan libretton pohja.

Maksupuhelinooppera ”Asioita, joita en uskaltanut sanoa – ja nyt on liian myöhäistä” on hellä, hienovarainen, valoisa ja toiveikas kertomus surevasta ihmisestä. Samalla se on selkeä poikkileikkaus niistä alueista, joita suru avaa, ja matka kohti kohtaamista, sovintoa ja maailman kokemista kokonaisuutena.

Esityksen tekijät:

”Maksupuhelinooppera on runo ihmisen katoavaisuudesta. Näyttämöllä syntyy hienovaraisia, inhimillisiä ja toisinaan humoristisia kuvia tästä ja tuonpuoleisesta: ruumiit ja esineet ilmestyvät ja katoavat valon ja varjon leikissä. Kaikki menee ohi – ihmiset, aika, paikat, asiat, tapahtumat.”
—Kamilė Gudmonaitė, ohjaaja ja dramaturgi

”Suhteeni tähän teokseen – tai tarkemmin sanottuna maksupuhelimeen jätettyihin ohikulkijoiden ’puheluiden’ tallenteisiin – muuttui jatkuvasti. Pitkän luomisprosessin jokaisessa vaiheessa löysin uuden tavan tarkastella sitä, mitä kukin ihminen sanoi kopissa. Aluksi kuuntelin näitä hyvin avoimia lausuntoja kuin ulkopuolinen; nyt tarkastelen niitä uudelleen asettumalla soittajien tai heidän puhelujensa vastaanottajien asemaan. Tämä ooppera asetti eteemme huomattavia haasteita: miten luoda jokaisen meistä sisäinen äänimaisema ja miten tuoda teatterin näyttämölle puheluiden usein syvästi herkkä ja hienovarainen sisältö – olemisen pyhyys? Tässä musiikista ja äänestä tulee näkymätön välittäjä, energia, joka kulkee ja puhuu siitä, mitä emme uskaltaneet sanoa, ja nyt on liian myöhäistä.”
—Dominykas Digimas, säveltäjä

”Tämän teoksen lavastus on välitila, kuin sisäisen maailman heijastus, kohtaaminen, jossa voi aistia suhteen tuonpuoleiseen. Tapahtumat sijoittuvat siirtymätilaan, joka nostaa esiin liminaaliset tilat, joissa arki kietoutuu katoavaisuuteen ja epävarmuuteen. Teoksen visuaalinen tunnelma on omistettu elämälle ja kuolemalle, läheisyydelle ja kaipaukselle.”
—Barbora Šulniūtė, skenografi ja videoprojisoinnin konseptin tekijä

Esityksen tuottajat:
Kumppanit:
Rahoittajat: Liettuan tasavallan kulttuuriministeriö, Liettuan kulttuurineuvosto, Vilnan kaupungin kunta

Teoksen kehitystyö käynnistyi vuonna 2021 osana ”Operos genomas” (”Oopperan genomi”) -hanketta, joka on LNOBT:n ja Operomanijan yhteishanke.