Tila välillämme ei ole tyhjä

Nykymaailmassa yhteen tuleminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Jokainen keho kulkee omaa polkuaan, omaa henkilökohtaista matkaansa, kohdaten ei-toivottuja esteitä. Prosessissa yksinkertaisimmastakin eleestä voi tulla radikaali. Yksi askel tilan halki voi vaikuttaa kulkevan aineen läpi ja ylittävän etäisyyksiä, jotka näyttävät mahdottomilta. Prosessin sisällä oleville nämä hetket ovat kuin ihmeitä. Katsojalle ne ovat ehkä vain kävelyä. Tämä näyttämöteos elää sisäisen tarpeen ja ulkoisen olemuksen välisessä tyhjiössä. Olet oma itsesi ja samalla joku toinen. Ilman jäljittelyä, ilman sarkasmia. Toisen ihmisen muuttumisen sinuksi seuraaminen vaatii äärimmäistä luottamusta. Silloinkin, kun et halua nähdä sitä. Silloinkin, kun se on liikaa kestettäväksi. Se on paradoksi — luottamus on myös suurin riski. Todellisen itsesi näyttäminen on edellytys ja samalla suurin haaste. Mitä tapahtuu, jos et tee niin? Tämä teos ei peitä virheitäsi; virheet luovat materiaalin. Tämä teos kuuluu eskalaation pysäyttämisen aikakauteen. Elämme kollektiivisessa tauossa, aivan kuin odottaisimme jonkin räjähtävän. Tämä teos ei ratkaise jännitettä, vaan kantaa sitä, kuten kehot kantavat jännitettä harjoitussalissa. Eskalaatio ei tapahdu jossain muualla. Se on jo täällä. Epäonnistuminen on saanut tässä prosessissa uuden merkityksen. Emme enää, hitto vie, välitä siitä, epäonnistummeko. Epäonnistuminen tarkoittaa vain puolittaista sitoutumista; se tarkoittaa, ettemme antaneet kaikkea, mitä meillä oli. Kyse on sisäisestä tulesta, ei hiotusta tilasta. Panoksena eivät ole harmonia tai täydellisyys, vaan syvyys, läsnäolo ja riski. Tämä teos alkaa vaikeuksista ja jatkuu paradoksilla. Luottamus, joka on riski. Turvallisuuden tunne, joka romahtaa. Vapaus, joka vaatii kurinalaisuutta. Pimeys, joka synnyttää huolenpitoa. ”Toivon, ettei tämä (esitys) ole turvallinen. Haluan sen tuntuvan tärähdykseltä, mutta ei väkivaltaiselta — sellaiselta, joka saa sinut heräämään.” THE SPACE BETWEEN US IS NOT EMPTY ei ole valmis. Se on matkalla kohti valmistumista. Se on harjoitussali, joka laajenee teatterisaliksi. Se ei kutsu yleisöä täysin hiotun vastauksen äärelle, vaan hauraan yhteyden luomisen yritykseen — jossa yksinkertaisimmastakin teosta voi tulla radikaali. Rūta Ronja Pakalne on Virossa asuva latvialais-virolainen freelance-tanssi- ja elokuvataiteilija. Hänen monitieteinen praktiikkansa kattaa koreografian, performanssitaiteen, elokuvanteon ja opettamisen, ja siinä tutkitaan kehoa, läsnäoloa ja arkielämän kokemusta. Hänellä on koreografian kandidaatin tutkinto Latvian kulttuuriakatemiasta ja elokuvataiteen maisterin tutkinto Tallinnan yliopiston Baltic Film, Media and Arts Schoolista; lisäksi hän on opiskellut P.A.R.T.S.-koulussa Brysselissä. Vuodesta 2019 lähtien Pakalne on opettanut BFM:ssä, MUBA:ssa ja ETA Dance Schoolissa. Hänen viimeisimpiin projekteihinsa kuuluvat Laura Kvelsteinin kanssa yhteistyössä luotu ”Body of Dreams” (2023), joka tutkii kehoarkistoja; ”Freedom to Lose Control Together with the Many” (2023); sekä tanssielokuvat ”H61” ja ”Centrifugal” (2024). Hän tekee myös kokeellisia tanssielokuvia, joissa tutkitaan liikettä ja kehollista tarinankerrontaa.