Madagaskar

Yleisön rakastamaa ”Madagaskaria” on esitetty Vilnan valtion pienessä teatterissa jo kahden vuosikymmenen ajan. Näytelmän menestys perustuu ennen kaikkea kiehtovaan juoneen, kekseliäisiin tilanteisiin ja mestarilliseen dialogiin, joka on kirjoitettu 1900-luvun ensimmäisen puoliskon autenttisella kielellä. Esitys pohjautuu Marius Ivaškevičiuksen näytelmään. Hän on nykyään laajalti tunnettu liettualainen näytelmäkirjailija, joka kuvaa Liettuaa ilmiönä omaperäisellä, itseironisella ja älyllisellä tavalla ja paljastaa liettualaisten aidon näkemyksen itsestään ja maailmasta.

Tätä liettualaisista utopioista kertovaa teosta varten kirjailija ”löysi” ainutlaatuisen, ei-legendaarisen 1900-luvun ensimmäisen puoliskon hahmon: maantieteilijän, matkaajan, geopolitiikan asiantuntijan ja julkisuuden henkilön Kazys Pakštasin, jota kutsuttiin ”ministerittömäksi propagandaministeriksi”, ”vapaan Euroopan puolesta marssijaksi”, ”Odysseukseksi”, ”isänmaalliseksi pyörremyrskyksi”, ”kansakunnan sanansaattajaksi” ja ”kansakunnan apostoliksi”. Häntä verrattiin julkisuuden ja kulttuurielämän vaikuttajaan J. A. Herbačiauskasiin, filosofi S. Šalkauskisiin ja jopa Yhdysvaltain presidenttiin A. Lincolniin. Liettuan kohtalon aavistaessaan hän kaavaili sen siirtämistä Afrikan maahan ja ”reservikotimaan” perustamista sinne.

Rimas Tuminasin ohjaaman esityksen ensimmäisessä osassa, joka saa yleisön nauramaan sydämensä kyllyydestä, keskiössä ovat ennen kaikkea Kazimieras Pokštas (näyttelijät Tomas Rinkūnas ja Ramūnas Cicėnas) ja hänen hullu ideansa ”saada liettualaiset liikkeelle joukkomuuttoa varten” Afrikkaan. Toinen osa keskittyy enemmän Salėen (näyttelijä Indrė Patkauskaitė) ja hänen dramaattiseen kohtaloonsa; hänen esikuvansa on herkkä runoilija Salomėja Nėris. ”Madagaskar” näyttää kirjoittavan uudelleen S. Nėrisin myytin ja nostavan Salėen utopistisen K. Pakštasin veroiseksi. Toisessa osassa kaikuvat myös S. Dariuksen ja S. Girėnasin ohjaaman ”Lituanican” maahansyöksy sekä sota ja miehitys.

Esityksessä mainitaan muitakin historiallisia henkilöitä, kuten kirjailija V. Mykolaitis-Putinaksen oppilas ja S. Nėrisin ystävä Emilija Kvedaraitė sekä liettualaista syntyperää ollut tunnettu ranskalainen kirjailija ja diplomaatti O. Milašius (Oscar Milosz), Nobel-palkitun kirjailijan Č. Milošasin serkku. Esityksen ohjaajan R. Tuminasin mukaan teatterin tekemisessä tärkeintä on kekseliäisyys – ei se, että keksitään, miten jokin kohtaus lavastetaan, vaan itse kekseliäisyys. Sen ansiosta teatteri voi syntyä missä tahansa. Teatterissa yleisön tulisi tuntea olevansa juhlissa ja nauttia merkitysten kerroksista, mutta samalla aistia, etteivät juhlat kestä ikuisesti ja että ne tulevat päättymään.