Itsemurha

”Kultainen näyttämöristi” -palkinnot. VMT:n näyttelijä Agnė Šataitė sai ”Kultaisen näyttämöristin” (2014) johtavasta roolistaan Serafima Ilyinichnana näytelmässä ”Itsemurha” sekä johtavasta roolistaan Severiutėna näytelmässä ”Sedät ja tädit” (ohjaus G. Tuminaitė). VMT:n näyttelijä Tomas Rinkūnas oli ehdolla ”Kultaisen näyttämöristin” (2014) saajaksi sivuroolistaan Kalabushkinina näytelmässä ”Itsemurha”.

Vilnan valtion pienessä teatterissa nähdään Nikolai Erdmanin, 1900-luvun alkupuoliskon avantgardistin, makaaberi ja erityisen ajankohtainen komedia. Se tuo esiin neuvostoarjen mielettömyyden, jonka yksi henkilöhahmo kiteyttää osuvasti: ”Juuri nyt, kansalainen Podsekalnikov, sen, mitä voit ajatella eläessäsi, voit sanoa vain kuolleena.” Näytelmä on täynnä muitakin mieleenpainuvia repliikkejä neuvostotodellisuuden irvokkuudesta. Yksi henkilöhahmoista, hallitsevaa luokkaa edustava kuriiri Jegoruška, julistaa: ”Sana ei ole varpunen: kun sen päästää lentoon, sitä ei saa enää kiinni. Päästä se siis menemään, niin et saa sitä kiinni – mutta he saavat sinut kiinni eivätkä päästä sinua menemään.” Ja: ”Inspiraatio tulee vasta käskyn saatua!”

On syytä huomata, että ”Itsemurhan” esittämiseen ei myönnetty lupaa kirjailijan eläessä, vaikka venäläisen teatteriteorian ja -käytännön suuret mestarit Konstantin Stanislavski ja Vsevolod Meyerhold ihailivat teosta. Silti pahin mahdollinen ei toteutunut. Ehkä näytelmäkirjailijan pelasti Stalinin puolittain halveksiva kommentti, joka kirjattiin K. Stanislavskille osoitettuun kirjeeseen: ”Melko tyhjä ja jopa haitallinen komedia.”

”Itsemurhassa” Gabrielė Tuminaitė ei puhu neuvostoelämästä vaan nykyajan todellisuudesta ja tämän päivän yhteiskunnasta, jota populismi ja propaganda uhkaavat. Tapahtumat sijoittuvat yhteisasuntoon, jossa Semyon Podsekalnikov (näyttelijä Daumantas Ciunis) asuu vaimonsa ja anoppinsa kanssa. Hän on työtön vetelehtijä, joka ei tiedä, kuka on tai mitä elämällään tekee. Eräänä päivänä hän riitelee vaimonsa kanssa maksamakkarasta ja päättää tappaa itsensä. Vaimo, anoppi ja naapuri yrittävät saada hänet luopumaan ajatuksesta, mutta monet pitävät hänen itsemurhaansa hyödyllisenä. Yksi kehottaa häntä uhrautumaan yhteiskunnan puolesta, toinen omasta puolestaan, kolmas taiteen ja neljäs uskonnon vuoksi. Ovela naapuri kerää jo rahaa hautajaisia varten, mutta Podsekalnikov oivaltaa yhtäkkiä, ettei haluakaan kuolla. Hän alkaa pohtia sekä elämää että kuolemaa.

Näytelmä on täynnä satiiria ja farssia, mutta se kutsuu myös lajityypille ominaiseen eksistentialistiseen pohdintaan elämän tarkoituksesta ja ihmisen kuolevaisuudesta. Onko tällainen näytelmä sopiva yhteiskunnassa, joka pyrkii ehkäisemään itsemurhia? Työryhmä on vakuuttunut siitä, että on. ”Pääaiheena ei ole itsemurha, eikä kyse ole ihmisen kuolemasta tai tuhosta. Yritämme luoda näiden ihmisten maailmat. Millaisia he ovat? Groteskeja, värikkäitä ja kiinnostavia”, sanoo näytelmässä esiintyvä Agnė Šataitė. Paradoksaalisesti satiirin tai mustan komedian nauru voi olla tehokas vastalääke masentuneille ajatuksille ja henkiselle alakuloisuudelle.