Trukdis

”Trukdis” – mitä tapahtuu, kun ihminen alkaa seurata herkkyyttään ja intuitiotaan maailmassa, jossa kaikella on omat sääntönsä, selvät odotuksensa ja olemisen periaatteensa? Tätä kysyy yksi nuoremman sukupolven merkittävimmistä ja kiehtovimmista teatteriohjaajista, Justinas Vinciūnas, joka sai vuonna 2025 Kultaisen näyttämöristin vuoden parhaana nousevana taiteilijana. Hänen taiteelliseen uraansa kuuluu kaksi Nobel-kirjallisuuspalkinnon saajien teoksiin perustuvaa esitystä, afrikkalaiseen draamaan perustuva esitys sekä journalistiseen kronikkaan pohjautuva teos.

Esityksen kehittelyssä tutkittiin yhden tanskalaisen kirjallisuuden omaleimaisimman äänen, Tove Ditlevsenin, elämää sekä hänen romaaninsa Kasvot (1968) motiiveja. Nämä elementit toimivat luovana lähtökohtana, ja niiden teemat muovasivat esityksen dramaattisen rungon.

Tapahtumien keskiössä on Lisė Mundus, ympäröivästä todellisuudesta uupunut taiteilija. Hänestä tuntuu, että maailma hänen ympärillään alkaa huoju ja lähestyy konkreettisuudessaan absurdin rajaa. Lisė alkaa etsiä rakoa – tilaa, jossa ”joku oleminen” väistyy kaivatun rauhan tieltä: saa olla riittävä ilman jatkuvaa arvostelua tai toisen ihmisen tietoisuuden painetta. Mutta jokainen askel kohti vapautta maksaa. Ja useimmiten hinnan maksaa vierelläsi oleva ihminen.

Tässä esityksessä romaanin henkilöt saavat itsemääräämisoikeuden: he eivät ole enää Kasvot-romaanin juonen vankeja, vaan joutuvat erilaisiin tilanteisiin tai jakavat ajatuksia, jotka romaani näyttää jättävän lausumatta. Esitys rakentuu leikille, jossa henkilöhahmo ylittää omien sanojensa rajat. Romaanin omaelämäkerrallinen luonne hämärtää myös kirjailijan ja hänen luomansa henkilöhahmon välistä rajaa. Tästä tuli esityksen kulmakivi: henkilöhahmon ja esiintyjän välinen raja on siinä näkyvästi määrittelemätön.

Nämä periaatteet kutsuvat luomaan omalaatuista teatterikieltä, joka pohjautuu lähes kokonaan arkisiin tilanteisiin ja tuntuu kutsuvan meitä näkemään näennäisen todellisuuden alle kätkeytyvän vapauden kaipuun. ”Trukdis” kutsuu yleisön pohtimaan: mikä on uskollisuuden hinta omalle henkilökohtaiselle totuudelle? Onko omaan herkkyyteen luottaminen luova vai tuhoava voima? Ja viime kädessä: voisiko se, mikä meissä näyttää olevan este, tarjota mahdollisuuden sytyttää uudelleen elämän intohimo, jonka olemme jossain matkan varrella kadottaneet?