Lumikuningatar

Hans Christian Andersenin satu ”Lumikuningatar” on tanskalaisen tarinankertojan tunnetuimpia teoksia, ja siitä on tullut maailmankirjallisuuden klassikko lastenkirjallisuudessa. Tarina Gerdan matkasta etsimään veljeään Kaita on esitetty lukuisissa teattereissa ja sovitettu valkokankaalle. Vaikka H. C. Andersenin ”Lumikuningatar” esitettiin Vilniaus teatras „Lėlėssä“ vuonna 1993 (ohjauksesta ja lavastuksesta vastasi Vitalijus Mazūras), tekijöiden alkuperäiset ideat ovat innoittaneet palaamaan teoksen pariin. Esityksen ohjaajan Nijolė Indriūnaitėn mukaan Andersenin satu sisältää kysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä jokaiselle nuorten katsojien sukupolvelle: Mihin ihmissuhteet perustuvat? Miten meidän tulisi ymmärtää Elämän ja Kuoleman kohtaaminen? Mistä löytyy toivo, jota tarvitaan uudenlaisen vuorovaikutuksen luomiseen? Päähenkilöiden, sisar Gerdan ja veli Kain, tarinassa nämä kysymykset nousevat esiin, kun lapset menettävät kykynsä kuunnella toisiaan vilpittömästi ja lakkaavat kiinnittämästä huomiota läheisensä epäilyihin ja tuskaan. Gerdan matka Lappiin, Lumikuningattaren maahan, etsimään veljeään ja tuomaan hänet kotiin on Nijolė Indriūnaitėn sanoin ”matka, jolla vaalitaan uskoa ja rakkautta lapsen sisäisessä maailmassa”. ”Uskon-sanassa näemme koodattuna viittauksen tiettyyn tekoon, joka voi palauttaa mielenrauhan: ’usko – lähteminen’ – teko, joka vie Gerdaa eteenpäin eikä anna hänen menettää toivoaan”, pohtii N. Indriūnaitė. Hän huomauttaa, että esityksessä varjoteatterille ja visuaalisen teatterin muodoille on annettu paljon luovaa tilaa, mikä mahdollistaa assosiatiivisen ja monikerroksisen merkityskentän rakentamisen. Näyttelijät käyttävät varjoteatterin tekniikoita sekä erikokoisia valkokankaita, projisointeja, erimuotoisia ja -tekniikoin valmistettuja nukkeja (paperileikkauksia ja veistettyjä, teksturoituja varjoja), naamioita ja paperitaiteen esineitä. Lavastus pohjautuu elokuvalliselle estetiikalle ominaisiin periaatteisiin, kuten erilaisten otosten ja kuvien montaasimaiseen yhdistelyyn sekä liikkeessä olevien esineiden ilmaisulliseen dynamiikkaan. ”Haluamme nuorten katsojiemme uppoutuvan omaleimaiseen visuaaliseen maailmaan, joka on täynnä unien ja näkyjen kuvia ja avautuu kuin muisto”, sanoo esityksen lavastaja Aušra Bagočiūnaitė Paukštienė.