Lumikuningatar

Hans Christian Andersenin satu ”Lumikuningatar” on yksi tanskalaisen tarinankertojan tunnetuimmista teoksista, ja siitä on tullut maailmankirjallisuuden klassikko lastenkirjallisuudessa. Kertomus Gerdan matkasta etsimään veljeään Kaita on nähty teattereissa lukuisia kertoja ja sovitettu valkokankaalle. Vaikka H. C. Andersenin ”Lumikuningatar” esitettiin Vilnan Lėlė-teatterissa vuonna 1993 (ohjaaja ja lavastaja Vitalijus Mazūras), tekijöiden alkuperäiset ajatukset tuotannosta ovat innoittaneet palaamaan teoksen pariin. Esityksen ohjaajan Nijolė Indriūnaitėn mukaan Andersenin satu sisältää kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia jokaiselle nuorten katsojien sukupolvelle: mikä on ihmissuhteiden perusta; miten meidän tulisi ymmärtää Elämän ja Kuoleman kohtaaminen; ja missä on toivo, jota tarvitaan uudenlaisen vuorovaikutuksen luomiseen? Nämä kysymykset nousevat esiin päähenkilöiden, sisarusten Gerdan ja Kain, tarinassa, kun lapset menettävät kykynsä kuunnella toisiaan aidosti ja muuttuvat välinpitämättömiksi läheistensä epäilyille ja tuskalle. Gerdan matka Lappiin, Lumikuningattaren maahan, etsimään veljeään ja tuomaan hänet kotiin on Nijolė Indriūnaitėn sanoin ”matka, jolla vaalitaan uskoa ja rakkautta lapsen sisäisessä maailmassa”. ”Uskon sanassa näemme koodatun viittauksen konkreettiseen tekoon, jonka avulla hengellinen rauha voidaan palauttaa: ’usko’ [tikėjimas] sisältää sanat ’vain – kulkeminen’ [tik – ėjimas] – teon, joka vie Gerdaa eteenpäin eikä anna hänen menettää toivoaan”, pohtii N. Indriūnaitė ja huomauttaa, että esitys tarjoaa runsaasti luovaa tilaa varjoteatterille ja visuaalisen teatterin muodoille, mikä mahdollistaa assosiatiivisen ja avoimeksi jäävän merkityskentän. Näyttelijät esiintyvät varjoteatterin periaatteiden mukaisesti käyttäen erikokoisia valkokankaita, projisointeja, erilaisia nukkeja ja tekniikoita (paperileikkauksia sekä kaiverrettuja, teksturoituja varjoja), naamioita ja paperitaiteen esineitä. Lavastus ammentaa elokuvallisen estetiikan ominaispiirteistä, kuten erilaisten otosten ja kuvien montaasileikkauksista sekä liikkuvien esineiden ilmaisuvoimaisesta dynamiikasta. ”Haluamme nuorten katsojiemme uppoutuvan omaleimaiseen visuaaliseen maailmaan, joka on täynnä unen ja näyn kuvastoa ja avautuu kuin muisto”, sanoo esityksen lavastaja Aušra Bagočiūnaitė Paukštienė.