Lumikuningatar

Hans Christian Andersenin satu ”Lumikuningatar” on yksi tanskalaisen tarinankertojan tunnetuimmista teoksista, ja siitä on tullut lasten kirjallisuuden klassikko kaikkialla maailmassa. Kertomus Gerdan matkasta etsimään veljeään Kayta on nähty lukuisissa teattereissa ja sovitettu valkokankaalle. Vaikka H. C. Andersenin ”Lumikuningatar” esitettiin Vilniaus teatras „Lėlėssä” vuonna 1993 (ohjauksesta ja lavastuksesta vastasi Vitalijus Mazūras), tämän tuotannon tekijöiden alkuperäiset ajatukset ovat innoittaneet palaamaan teoksen pariin. Ohjaaja Nijolė Indriūnaitė kertoo, että Andersenin satu sisältää kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia jokaiselle nuorelle yleisösukupolvelle: Mikä muodostaa ihmissuhteiden perustan? Miten meidän tulisi ymmärtää Elämän ja Kuoleman kohtaaminen? Missä piilee toivo, jota tarvitaan uudenlaisen vuorovaikutuksen luomiseen? Nämä kysymykset nousevat esiin sadun päähenkilöiden, sisar Gerdan ja veli Kayn, tarinassa, kun lapset menettävät kykynsä kuunnella toisiaan vilpittömästi ja lakkaavat huomioimasta läheistensä epäilyksiä ja tuskaa. Gerdan matka Lappiin, Lumikuningattaren maahan, etsimään veljeään ja tuomaan hänet kotiin on Nijolė Indriūnaitėn sanoin ”matka, jolla vaalitaan uskoa ja rakkautta lapsen sisäisessä maailmassa”. ”Uskon-sanaan sisältyy koodattuna viittaus tiettyyn toimintaan, jonka kautta henkinen rauha voidaan palauttaa: ’usko – kulkeminen’ – toiminta, joka vie Gerdaa eteenpäin eikä anna hänen menettää toivoaan”, pohtii N. Indriūnaitė. Hän huomauttaa, että tuotannossa annetaan runsaasti luovaa tilaa varjoteatterille ja visuaalisen teatterin muodoille, mikä mahdollistaa assosiatiivisen ja avoimeksi jäävän merkityskentän. Näyttelijät esiintyvät varjoteatterin keinoin; käytössä on erikokoisia valkokankaita, ja esityksessä nähdään projisointeja sekä monenlaisilla tekniikoilla tehtyjä nukkeja (paperileikkauksia ja veistettyjä, teksturoituja varjoja), naamioita ja paperitaiteen esineitä. Lavastus rakentuu elokuvalliselle estetiikalle ominaisten periaatteiden varaan, kuten kuvien ja eri syvyyksillä otettujen kuvien montaasille sekä liikkuvien esineiden ilmaisuvoimaiselle dynamiikalle. ”Haluamme, että nuori yleisömme uppoutuu omaleimaiseen visuaaliseen maailmaan, joka on täynnä unien ja näkyjen kuvia ja avautuu kuin muisto”, kertoo tuotannon lavastaja Aušra Bagočiūnaitė Paukštienė.