Kaikki, mitä sinulla ei ole

”Sana. Tauko – ja siinä kaikki. Minulla ei ole enää mitään, mitä voisin sanoa sanoin. Vain taivas ja taivas, ja molemmat loistavat hopeisina tuhkanharmaissa hiuksissa.” Runoilija Valdemaras Kukulas, 1959–2011

”Kun kivun rauta jäähtyy, avaa silmäsi taivaan ja maan väreille – kuin enkeli, joka etääntyy itsestäsi, näet aikakauden kultaisen pään.” Runoilija Algirdas Verba, Valdemaras Kukulasin ystävä, 1941–2000

Rolandas Kazlas, näyttämösovituksen tekijä ja näytelmän ”Kaikki, mitä sinulla ei ole” ohjaaja:

”Runoilija ja kirjallisuuskriitikko Valdemaras Kukulasin yksi kirjoista, jossa hän tarkastelee ja pohtii liettualaista runoutta ja kirjallisuutta, on nimeltään Suurten sanojen aikakauden loppu. Kun syventyy Valdemaras Kukulasin omaan runouteen ja hänen suhtautumiseensa työhönsä, runoilija itse vaikuttaa tuon suurten sanojen aikakauden vartijalta ja bardilta. Hän oli noiden sanojen vaalija, viljelijä ja luoja, kuin jonkin kadonneen, ylevän sivilisaation jälkeläinen; sankari ajalta, jolloin jättiläisiä vielä eli ja joka vaelsi tähän aikakauteen, lauloi siitä, sepitti siitä runoja, ylisti ja suri sitä, meitä ja niitä, jotka tulevat jälkeemme, tätä maata ja tätä maailmaa, tätä maata ja tätä taivasta – ja sitten matkasi takaisin siihen suuruuteen, jota häneltä niin puuttui ja jota hän niin hartaasti etsi tässä elämässä, luomistyössään, tässä yhä sieluttomammaksi käyvässä ajassa.

”Näytelmä ’Kaikki, mitä sinulla ei ole’ on tietenkin tarkoitettu ennen kaikkea runoilija Valdemaras Kukulasin ihailijoille ja samalla kaikille liettualaisen runouden ystäville. Onhan tämä runoudelle loppuun asti uskollisena pysynyt runoilija yksi kiehtovimmista, sillä hän antoi työlleen koko itsensä… Hänen runojaan lukiessa voi tuntea yksinäisen runoilijan ja ihmisen äänen, jota läpäisevät kipu ja suru ja joka pitää sisällään inhimillisen kokemuksen jokaisen sävyn. Runoilijan omin sanoin: ’Yksinäisyytesi ja täyteytesi: kaiken menettäneenä – täynnä kaikkea.’

”Runoilijan runot ovat pohjimmiltaan näytelmän päähenkilö ja sen teksti. Yritin kuunnella niitä tarkasti ja uppoutua niihin: aistia ja löytää, millaisia mielentiloja ja tunnelmia ne voisivat sisältää. Lopulta oli kiinnostavaa yrittää antaa runoille teatterin keinoin värejä ja varjoja, joita ei ehkä osaisi kirjallisia sanoja lukemalla aavistaa. Olen iloinen saadessani tilaisuuden tutustua tämän poikkeuksellisen runoilijan tuotantoon. Kiitän vilpittömästi Valdemaras Kukulasin vaimoa Deimantėa hänen avustaan ja luottamuksestaan. Olen kiitollinen Vilniaus teatras „Lėlėlle” ja sen työryhmälle tilaisuudesta luoda siellä jälleen pitkän tauon jälkeen.

”Vuonna 2009 loin tässä teatterissa ensimmäisen runonäytelmäni Geležis ir sidabras, joka perustui runoilija Vladas Šimkuksen runoihin. Näytelmä elää muuten yhä, sitä esitetään edelleen, ja se vetää yhä puoleensa lämpimän ja runsaslukuisen yleisön. Mielenkiintoinen yhteensattuma: Vladas Šimkus ja Valdemaras Kukulas olivat hyviä ystäviä ja jopa naapureita. Toivon siis, että heidän ystävyytensä ja naapuruutensa jatkuvat tämän teatterin ohjelmistossa.

”On jo liian myöhäistä perääntyä. Runous! Olet areena, jonka voi ylittää vain se, joka kulkee sen terävintä reunaa!” Runoilija Vladas Šimkus, 1936–2004

”Jumala, suo sinulle niin hyvä elämä; Jumala, suo kaikille – ah, kaikille – mahdollisuus elää näin…” Runoilija Valdemaras Kukulas, Vladas Šimkuksen naapuri