Ankka, kuolema ja tulppaani

Kuolema on aina lähellä, kaiken varalta. Mutta epäonnea ei tuo hän, vaan elämä... Ja elämä tuo mukanaan myös hyviä asioita: ystävyyttä, keskusteluja, leikkejä ja niiden tuomaa lämpöä. Se saattaa tuntua hieman oudolta, mutta kun tutustumme kuolemaan, opimme samalla tuntemaan myös elämää – ja päinvastoin. Siksi tällaisista asioista puhuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin niiden piilottelu tai pakeneminen jonnekin tuntemattomaan. Nukketeatteriesitys ”Ankka, kuolema ja tulppaani” pyrkii tuomaan esiin tällaisten keskustelujen tärkeyden ja tutustuttamaan lapset elämän päättymiseen luonnollisena osana luonnon kiertokulkua ja elämän välttämättömänä vastapainona.

Vuonna 2007 julkaistun ”Ankka, kuolema ja tulppaani” -kirjan tekijä on tunnettu saksalainen kirjailija ja kuvittaja Wolf Erlbruch. Hän sai Hans Christian Andersen -mitalin vuonna 2006 ja voitti vuonna 2016 Astrid Lindgrenin muistopalkinnon, arvostetuimman kansainvälisen lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon. ”Ankka, kuolema ja tulppaani” on käännetty yli 20 kielelle, ja vuonna 2018 se tuli kääntäjä Rūta Jonynaitėn ansiosta myös liettualaisten lukijoiden saataville.

Ranskassa ja Liettuassa työskentelevä nukketeatteritaiteilija Jūratė Trimakaitė on ”Lėlė”-teatterin yleisölle jo tuttu vuoden 2017 ”Suunta”-esityksestä. Aikuisille ja nuorille suunnattu esitys nähtiin Päänäyttämöllä, ja se oli ehdolla Kultaiselle näyttämöristille. Sama työryhmä, jonka ohjaaja kokosi ”Suuntaa” varten, luo myös tämän uuden esityksen: lavastaja Cerice Guyon (Ranska), säveltäjä Thomas Demay (Ranska) sekä ”Lėlė”-teatterin näyttelijät Sigita Mikalauskaitė, Lijana Muštašvili, Asta Stankūnaitė ja Deivis Sarapinas. Mukana ovat myös näyttelijät Erika Gaidauskaitė ja Elvyra Piškinaitė sekä valosuunnittelija Felix Battailon (Ranska).

Esityksen ohjaaja ja nukketeatteritaiteilija Jūratė Trimakaitė sanoo: ”Kun puhumme kuolemasta, puhumme yleensä elämästä ja sen arvosta. Siksi halusin tätä esitystä tehdessäni näyttää kuoleman luonnon luonnollisena prosessina, osana sen kiertokulkua ja elämän kannalta välttämättömänä muutoksena. Jos emme itse tekisi kaikesta niin monimutkaista, tietyistä asioista selviytyminen olisi paljon helpompaa eikä meillä olisi läheskään yhtä paljon fobioita... Eniten pidän Erlbruchin kirjassa siitä, ettei se anna vastauksia: kun puhumme tästä aiheesta, voimme oikeastaan vain pohtia ja keskustella.”