Birutė Kapustinskaitė: Stand-upia merkityksestä ja merkityksettömyydestä

◊ 2024 Kultainen näyttämöristi. Paras naisnäyttelijä – Vitalija Mockevičiūtė
◊ 2024 Kultainen näyttämöristi. Paras näytelmäkirjailija – Birutė Kapustinskaitė

”Kun minua pyydettiin tekemään tämä numero, sanoin: ’Selvä, teen sen, mutta teidän on hyvä tietää, että siitä tulee synkkä.’ He sanoivat: ’Hienoa, ihmiset pitävät synkkyydestä.’ Sanoin: ’Niinkö?’ He vastasivat: ’Joo.’ Sanoin: ’No, mennään sitten.’”

Stand-up-komedia nähdään ensimmäistä kertaa teatterin näyttämöllä – kyseessä on lajityyppi, joka tarjoaa naurun kautta katharsiksen paitsi tarinan kertojalle myös kuulijalle. Toisen naurattaminen on todella vaikeaa. Vielä vaikeampaa teatterille on huumoria viestinnän keinona käyttäessään käsitellä meitä kaikkia lähellä olevia kipeitä aiheita: surua, menetystä ja itsemurhaa. Tavoitteena on herättää ihmisessä jotakin odottamatonta, auttaa häntä nauramaan itselleen ja tarkastelemaan kipeitä kokemuksia ulkopuolelta, jotta hän voisi päästä niiden kanssa sinuiksi.

Näytelmäkirjailija Birutė Kapustinskaitė ja ohjaaja Eglė Švedkauskaitė tekevät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä. He kutsuvat yleisön tutustumaan uusiin teatterimuotoihin ja tarkastelemaan perheen sisäistä menetystä stand-up-esityksen kautta. Henkilöinä ovat äiti – kuuluisa televisiojuontaja – ja poika – menestynyt stand-up-koomikko. Kummaltakaan eivät sanat lopu kesken, mutta isän kuoleman jälkeen heidän on vaikea kommunikoida keskenään. Tämä on tarina vihasta, häpeästä ja syyllisyydestä irti päästämisestä sekä keinojen etsimisestä, jotta voisi avautua haavoittuvuudelle ja toiselle ihmiselle.

”’Stand-upia merkityksestä ja merkityksettömyydestä’ on koominen näytelmä, joka kertoo päähenkilöiden yrityksestä kommunikoida isänsä menetyksen jälkeen. Musta huumori, itseironia ja kerronnallinen huumori (stand-up) yhdistyvät draamaan. Näin rakentuu tarina menetyksestä, äidin ja pojan suhteesta, yhteiskunnan suhtautumisesta suruun sekä siitä seuraavasta tarpeesta sopeutua”, kertoo näytelmäkirjailija Birutė Kapustinskaitė.

”Uskon, että teatterin on laajana yleisön kanssa viestivänä julkisena välineenä puhuttava paitsi sankarillisesta kuolemasta ja uhrautumisesta myös mielenterveyden perusasioista ilman mystifiointia. Sen on seurattava, mitä yhteiskunnassa tapahtuu tässä ja nyt, ja edistettävä empatiaa masennusta ja muita mielenterveyden häiriöitä kohtaavia ihmisiä kohtaan. Tämä esitys on tapa puhua toivosta ja halusta elää silloinkin, kun tuntuu, ettei tiedä miten”, sanoo ohjaaja Eglė Švedkauskaitė.

Esitystä rahoitti myös Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma.

Esityksen rahoittaja: Kumppani: