Juan Pablo Troncoso: Halut

Espanjasta kääntänyt Agnė PULOKAITĖ.

Chileläinen ohjaaja, näyttelijä, näyttelijäntyön opettaja ja ”La Re-sentida” -ryhmän perustaja Marco Layera tekee ensimmäisen ohjauksensa Liettuassa. Hänen töitään on esitetty maailman johtavilla kansainvälisillä teatterifestivaaleilla, muun muassa Avignonissa. Teatro Municipal de Las Condesin Nuorten teatterin festivaalilla Marco Layera palkittiin parhaasta näytelmästä. Hän on saanut myös Chilen yliopiston Eugenio Guzman -palkinnon, ja hänet oli ehdolla Chilen Premio Altazor a los Artes Nacionales -palkinnon saajaksi.

Näytelmä perustuu chileläisen Juan Pablo Troncoson teokseen, ja sen lähtökohtana on Tennessee Williamsin ”Viettelyksen vaunu”. Päähenkilö Blanche (näyttelijä Vitalija Mockevičiūtė) palaa sietämättömän tukahduttavaan Liettuaan epäonnistuneen elämän jälkeen yhdessä Euroopan suurista pääkaupungeista. Hän palaa vastahakoisesti Berliinistä ja peittelee taiteellista epäonnistumistaan. Hänen edistykselliset ajatuksensa törmäävät kotikaupunkinsa pysähtyneeseen konservatiivisuuteen – seinään, jota ilmentää hänen rakas sisarensa (näyttelijä Dalia Michelevičiūtė), joka on hiljattain mennyt naimisiin miehen kanssa, joka asuu hänen kanssaan hoivakodissa (näyttelijä Algirdas Gradauskas).

Päähenkilön kunnianhimoinen unelma kuuluisaksi taiteilijaksi tulemisesta ei ole toteutunut. Hän on jälleen Itä-Euroopassa, ei Länsi-Euroopassa; aika painaa häntä, ikääntyvä keho ärsyttää häntä, ja hän tuntee, ettei häntä haluta. Hänen tyttärensä (näyttelijä Augustė Ona Šimulynaitė) puolestaan vasta alkaa hahmotella unelmiaan: hän haluaa tulla kuuluisaksi stand up -koomikoksi. Nuori nainen vitsailee perheestään ja äidistään sekä pilailee maista, jotka sijaitsevat vielä Liettuankin itäpuolella.

Tämän ironisen esityksen tapahtumat sijoittuvat kuumuuden tukahduttamaan hoivakotiin. Siellä henkilöt kohtaavat fyysisen rappeutumisen ja yksinäisyyden lisäksi myös halunsa, kuvitelmansa ja harhaluulonsa. Puhe hiljattain kuolleesta hoitotyöntekijästä tuo esiin hoivatyön karun ja vaikean todellisuuden. Helleaalto on enemmän kuin meteorologinen ilmiö: se on tunnetila, yhteiskunnallinen oire ja sietämätön jännite. Kehot kuumenevat, muistot roihahtavat, salaisuudet alkavat haihtua. Tuulettimet pyörivät hädin tuskin, kun hiki valuu hiljaa kasvoja pitkin.

Esitys on välillä tuskallinen, välillä koominen pohdinta lupauksista, jotka eivät koskaan toteutuneet. Se tarkastelee perhesiteitä, nykyistä nuoruuden ja uutuuden pakkomiellettä, toisten hoivaamisen vaikeutta ja hylätyksi tulemista. Teos kertoo kehoista, joita nykymaailma on oppinut kuluttamaan ja unohtamaan. Länsi- ja Itä-Eurooppa kuvataan tässä uupuneen maailman kahtena jäänteenä – raunioina, joista mikään uusi ei kasva.