Kate Atwell: Big Data

Kääntänyt englannista Ignas BEITSAS. Datan maailmassa, jossa jokainen ottamamme askel voidaan tallentaa, säilyttää ja analysoida, onko meillä yhä oikeus tulla unohdetuiksi? Mistä olisimme valmiita luopumaan turvallisuuden, hallinnan ja teknologiasta vapautumisen vastineeksi? Ohjaaja Augustas Gornatkevičius kutsuu meitä pohtimaan nykyajan versiota Faust-myytistä brittiläisen näytelmäkirjailijan Kate Atwellin näytelmän ”Big Data” pohjalta. Tässä paholaisen kanssa tehty sopimus saa uuden muodon: joukkotiedotusvälineet, markkinat ja algoritmit korvaavat Mefistofeleen, ja ihmisistä tulee teknologian käyttäjien lisäksi myös raaka-ainetta – heidän henkilötietojaan kerätään jatkuvasti, analysoidaan ja myydään yrityksille. Esityksen keskiössä on yksi monista perheistä: veli ja sisar, heidän kumppaninsa sekä heidän vanhempansa. Muukalainen M astuu hiljaa heidän elämäänsä ja hänestä tulee pian perheen ystävä ja uskottu, jolle henkilöhahmot voivat avautua ja jolta he saavat tukea ja ymmärrystä. Perhesuhteiden, erityisesti vanhempien ja lasten välisten suhteiden, kautta näytelmä tuo esiin eri sukupolvien kokemuksia, heidän vaikeuksiaan viestiä keskenään sekä yrityksiään säilyttää läheisyys nopeasti muuttuvassa, digitaalisten trendien hallitsemassa todellisuudessa. Teoksen keskiössä on myös oikeus tulla unohdetuksi – mahdollisuus päästää irti menneisyydestä, säilyttää oma yksityinen tila ja olla määrittymättä jatkuvasti digitaalisen jalanjälkensä kautta. ”Big Data” kutsuu meitä pohtimaan uudelleen nykyihmisen suhdetta aikaan. Datan kerääminen ja algoritmien tekemät ennusteet tunkeutuvat yhä syvemmälle yksityisyyteen, ihmissuhteisiin ja muistoihin, muuttaen jopa elämän intiimeimmät kokemukset mitattavaksi ja valvotuksi tiedoksi. Elämän kiihtyvä tahti syrjäyttää hiljaisuuden, rituaalit ja mahdollisuuden vain olla. Digitaalisessa maailmassa on yhä vaikeampi kuunnella itseään ja kokea aika loputtoman tapahtumaketjun sijaan merkityksellisenä läsnäolona toisen ihmisen kanssa. Osaammeko yhä pysähtyä, muistaa ja kokea hetken sen sijaan, että vain reagoisimme ulkoisten ärsykkeiden päättymättömään virtaan?