Juan Pablo Troncoso: Halut

Espanjasta kääntänyt Agnė PULOKAITĖ

Ohjaaja, näyttelijä, näyttelijäntyön opettaja ja ”La Re-sentidan” perustaja, chileläinen Marco Layera toteuttaa ensimmäisen teoksensa Liettuassa. Hänen töitään on esitetty maailman tunnetuimmilla kansainvälisillä teatterifestivaaleilla, Avignonin festivaali mukaan lukien. Teatro Municipal de Las Condesin nuorten teatterifestivaalilla Marco Layera palkittiin parhaasta näytelmästä. Hän on saanut myös Chilen yliopiston Eugenio Guzmán -palkinnon, ja hänet on ehdolla Chilen kansallisen taiteen Premio Altazor -palkinnon saajaksi.

Esitys perustuu hänen chileläisen maanmiehensä Juan Pablo Troncoson näytelmään, ja sen lähtökohtana on Tennessee Williamsin *Viettelyksen vaunu*. Teoksen keskushahmo Blanche (näyttelijä Vitalija Mockevičiūtė) palaa sietämättömän tukahduttavaan Liettuaan epäonnistuneen elämän jälkeen yhdessä Euroopan suurista pääkaupungeista. Hän palaa vastahakoisesti Berliinistä ja kätkee taiteellisen epäonnistumisensa. Hänen edistykselliset ajatuksensa törmäävät kotikaupunkinsa jäykkään konservatiiviseen ilmapiiriin. Sitä edustaa hänen rakas sisarensa (näyttelijä Dalia Michelevičiūtė), joka on hiljattain mennyt naimisiin hoivakodissa asuvan miehen kanssa (näyttelijä Algirdas Gradauskas).

Päähenkilön kunnianhimoinen haave kuuluisaksi taiteilijaksi tulemisesta ei ole toteutunut. Hän on jälleen Itä-Euroopassa, ei Länsi-Euroopassa; aika painaa häntä, hänen ikääntyvä kehonsa ärsyttää häntä ja hän tuntee itsensä ei-toivotuksi. Samaan aikaan hänen tyttärensä (näyttelijä Augustė Ona Šimulynaitė) vasta muovaa unelmiaan ja haluaa tulla kuuluisaksi stand up -koomikoksi. Nuori nainen vitsailee perheestään ja äidistään sekä piikittelee maita, jotka sijaitsevat vielä Liettuankin itäpuolella.

Tämän ironiaa tihkuvan esityksen tapahtumat sijoittuvat kuumuudessa tukahduttavaan hoivakotiin. Siellä henkilöt kohtaavat fyysisen rappeutumisen ja yksinäisyyden lisäksi myös halun, fantasian ja harhaluulot. Puhe hiljattain kuolleesta hoitotyöntekijästä tuo esiin hoivatyön karun todellisuuden. Helleaalto on muutakin kuin sääilmiö: se on tunnetila, sosiaalinen oire ja sietämätön jännite. Kehot kuumenevat, muistot roihahtavat ja salaisuudet alkavat haihtua. Tuulettimet pyörivät tuskin lainkaan, ja hiki valuu ääneti kasvoja pitkin.

Välillä kivulias, välillä koominen esitys pohtii toteutumatta jääneitä lupauksia ja tarkastelee perhesiteitä, tämän päivän nuorisoa ja sen uutuuden pakkomiellettä, hoivatyön vaikeuksia sekä hylätyksi tulemista. Se kertoo kehoista, joita nykymaailma on oppinut kuluttamaan loppuun ja unohtamaan. Länsi- ja Itä-Eurooppa kuvataan kahtena uupuneen maailman jäänteenä – raunioina, joista mikään uusi ei enää kasva.