KUSMIS TallennetutKaikki tapahtumat

Alissa Šnaider: Yksin. Nyt ja silloin.

Alkuperäinen nimi: Alissa Šnaider "Soolo. Vahete vahel."

Milloin
Lauantai 06.02.2027 · 19:30–21:00Viron aikaa
Järjestäjä
Kanuti Gildi SAAL
Hinta
9,50 € alkaen
Liput ja tiedot
Lisää kalenteriin
Google CalendarOutlook
Tallenna
WhatsApp
Kanuti Gildi Saal, Pikk 20, 10133 Tallinn, Harju maakondAvaa KUSMIS-kartalla

Odotamme aina jotakin. Että joku tulisi. Että jokin muuttuisi. Lupaa. Meidän vuoroamme. Yksi nainen pitää päätään omalla tavallaan. Toinen nainen huomaa sen. Vuosia myöhemmin hän huomaa tekevänsä itse samoin. Jossakin joku odottaa sodan päättymistä. Toisaalla lapsi odottaa syntymäänsä. Joku odottaa viestiä, jota ei koskaan tule. Joku on unohtanut, mitä odotti. Joskus odotamme muutaman minuutin. Joskus rakennamme koko elämämme sen ympärille.

Synnyimme tarinaan, joka on jo alkanut. Perheeseen, kieleen, maahan. Ihmiset, joita emme ole koskaan tavanneet, ovat jo vaikuttaneet siihen, millaiseksi elämämme muotoutuu. Heidän eleensä voivat näkyä kehossamme jo ennen kuin tiedämme heidän nimiään. Katson häntä ja alan koota itseäni siitä, mitä näen. Hänen eleistään, itsevarmuudestaan, kekseliäisyydestään. Tavasta, jolla hän pitää päätään. Tavasta, jolla hän ottaa tilansa haltuun. Yritän jäljitellä häntä. Joskus onnistun. Joskus minusta tulee joku, jota en ole koskaan tavannut.

Mitä muuta voi periä? Tavan vaieta. Tietyn pelon. Kyvyn pitää huolta toisesta. Kyvyttömyyden pyytää itse huolenpitoa. Asennon. Kielen. Odotuksen siitä, että jotakin pahaa tapahtuu tai että joku vihdoin palaa. Opimme odottamaan myös toisiltamme.

Ajattelin ennen, että keho kuuluu sille, joka siinä elää. Sitten aloin huomata, kuinka paljon siitä tuntui tulevan muualta. Opimme, mitkä kehot saavat ottaa tilaa. Mitä kehoja täytyy korjata. Mihin kehoihin saa koskea, joita saa tarkkailla ja jäljitellä. Opimme näkemään itsemme toisten silmin, ja joskus kestää vuosia päästä tuosta katseesta irti.

Kukaan ei kerro meille, milloin jäljittelystä tulee tarve. Milloin toisen tapa olla muuttuu suunnannäyttäjäksi. Milloin en enää vain halua hänen ripsiään, vaan alan haluta hänen kehoaan. Tarvitsen hänen kehoaan tunteakseni oloni turvalliseksi. Tai ainakin luulen niin.

Äitini kysyi minulta kerran, mitä muuta on mahdollista tehdä, kun olemme molemmat vielä elossa. Ajattelen tuota kysymystä. Ajattelen isoäitiäni, joka kuoli tämän teoksen tekemisen aikana. Ajattelen sitä, mitä perimme ihmisiltä, jotka ovat yhä rinnallamme, ja mitä huomaamme vasta, kun he eivät enää ole täällä.

Keho ei ole elämän lopullinen tallenne. Se muuttuu, kun katsomme sitä. Aika virtaa sen läpi. Niin virtaa historiakin. Samoin tapahtumat, jotka ovat sattuneet muualla, ennen syntymäämme, ja joissa on ollut mukana ihmisiä, joiden nimiä emme ehkä koskaan saa tietää. Mitä jää kehoon sellaisesta, mitä se ei ole itse kokenut? Ehkä liike. Hiljaisuus. Valmius lähteä. Tapa, jolla käsi kurottaa toista kättä kohti. Ehkä jotakin, jota emme osaa tunnistaa.

On asioita, joita välitämme eteenpäin tietämättämme. On asioita, joita vastustamme mutta kannamme silti mukanamme. On asioita, joita toistamme, kunnes ne muuttuvat lähes tunnistamattomiksi. Ja on asioita, jotka päättyvät meihin, vaikka emme ehkä koskaan saa tietää, mitkä niistä.

Yksi nainen toistaa toisen naisen eleen. Joku toinen katsoo. Jossakin joku odottaa yhä. Menneisyys ei aina jää taaksemme. Tulevaisuus ei aina saavu eteemme. Joskus tuntuu, että ne ovat yhdessä ja samassa kehossa, yhdessä ja samassa tilassa, yhdessä ohikiitävässä hetkessä.

Ajattelen äitiäni. Isoäitiäni. Naisia, joita en ole koskaan tuntenut. Niitä, joiden liikkeitä toistan tietämättä heidän nimiään. Niitä, joita ei vielä ole syntynyt mutta jotka jonakin päivänä katsovat minua kohti. Mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu, kun jokin siirtyy toiselta toiselle? Kenelle se silloin kuuluu?

Ajattelen yhä sitä, mikä on mahdollista, kun olemme molemmat vielä elossa. Sillä välin.

Alissa Šnaider on taiteilija, koreografi ja valokuvaaja, joka syntyi Tallinnassa vuonna 1985. Hänellä on maisterintutkinto Amsterdamin Sandberg Instituutista. Hänen sanotaan olevan tehty savusta. Se ei luultavasti pidä paikkaansa, vaikka todisteet ovat edelleen epäselviä. Hän työskentelee kehojen, kuvien, eleiden ja tilanteiden parissa, jotka eivät suostu pysymään yhden taiteenalan rajojen sisällä. Häntä kiinnostaa, mikä muuttuu, kun jokin siirtyy ihmiseltä toiselle, kun kuvasta tulee muisto tai kun tuttu ele ilmestyy vieraaseen kehoon. Hänen työnsä voi alkaa ihmisestä, esineestä, kysymyksestä tai kiusallisesta hiljaisuudesta. Aina ei ole selvää, mikä niistä tuli ensin. Hän jatkaa tutkimista.

Mukana: Maike Lond, Mari-Ann Valkna, mama, Kristiina Tinnu Tang, Kenn-Erik Kannike, Edith Karlsson, Hennadi Proskurov, Annika Üprus, Maarja Kalmre, Marina Žilkina, Raimundas Malašauskas.

Näytä lähde

Tiedot ovat lähteestä. Tarkista muutokset järjestäjältä.