Ankka, kuolema ja tulppaani

Kuolema on aina lähellä, kaiken varalta. Mutta epäonnea ei tuo hän, vaan elämä... Ja elämä tuo mukanaan myös hyviä asioita: ystävyyttä, keskusteluja, leikkejä ja niihin liittyvää lämpöä. Se on hieman outoa, mutta tutustumalla kuolemaan tutustumme myös elämään – ja päinvastoin. Siksi tällaisista asioista puhuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin piiloutuminen tai pakeneminen ties minne. Nukketeatteriesitys ”Ankka, kuolema ja tulppaani” pyrkii tuomaan esiin näiden keskustelujen merkityksen ja tutustuttamaan lapset elämän päättymiseen luonnollisena osana luonnon kiertokulkua ja elämän välttämättömänä vastapainona.

Vuonna 2007 ilmestyneen ”Ankka, kuolema ja tulppaani” -kirjan kirjoittaja on tunnettu saksalainen kirjailija ja kuvittaja Wolf Erlbruch. Hän sai Hans Christian Andersen -mitalin vuonna 2006, ja vuonna 2016 hän voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkittävimmän kansainvälisen palkinnon, Astrid Lindgren Memorial Awardin. ”Ankka, kuolema ja tulppaani” on käännetty yli 20 kielelle; vuonna 2018 se tuli kääntäjä Rūta Jonynaitėn ansiosta myös liettualaisten lukijoiden saataville.

Ranskassa ja Liettuassa työskentelevä nukketeatteritaiteilija Jūratė Trimakaitė on ”Lėlė”-teatterin yleisölle jo tuttu vuonna 2017 suurella näyttämöllä aikuisille ja nuorille esitetystä ”Suunta”-esityksestä, joka oli ehdolla Kultaiselle näyttämöristille. Ohjaajan ”Suunta”-esitykseen kokoama sama työryhmä luo myös uuden esityksen: lavastaja Cerice Guyon (Ranska), säveltäjä Thomas Demay (Ranska) sekä ”Lėlė”-teatterin näyttelijät Sigita Mikalauskaitė, Lijana Muštašvili, Asta Stankūnaitė ja Deivis Sarapinas. Mukana ovat myös näyttelijät Erika Gaidauskaitė ja Elvyra Piškinaitė sekä valosuunnittelija Felix Battailon (Ranska).

Esityksen ohjaajan ja nukketeatteritaiteilijan Jūratė Trimakaitėn sanoin: ”Kun puhumme kuolemasta, puhumme yleensä elämästä ja sen arvosta. Siksi halusin esitystä tehdessäni näyttää kuoleman luonnon luonnollisena prosessina, kiertokulkuna ja elämälle välttämättömänä muutoksena. Jos emme itse tekisi kaikesta niin monimutkaista, selviäisimme varmasti helpommin joistakin asioista ja meillä olisi paljon vähemmän fobioita... Erlbruchin kirjassa pidän eniten siitä, ettei se anna vastauksia: kun puhumme tästä aiheesta, voimme oikeastaan vain pohtia ja keskustella.”