Birutė Kapustinskaitė: Stand-upia merkityksestä ja merkityksettömyydestä

◊ 2024 Kultaisen näyttämöristin palkinto: paras naisnäyttelijä – Vitalija Mockevičiūtė ◊ 2024 Kultaisen näyttämöristin palkinto: paras näytelmäteksti – Birutė Kapustinskaitė
”Kun minua pyydettiin luomaan tämä numero, sanoin: ’Selvä, teen sen, mutta sinun pitää tietää, että siitä tulee synkkä.’ He sanoivat: ’Se on oikein hyvä; ihmiset pitävät synkkyydestä.’ Sanoin: ’Niinkö?’ He sanoivat: ’Kyllä.’ Sanoin: ’No, mennään sitten.’”

Stand-up-komedia tulee ensimmäistä kertaa teatterin näyttämölle – kyseessä on genre, joka naurun kautta puhdistaa paitsi tarinan kertojan myös kuulijan. Toisen naurattaminen ei todellakaan ole helppo tehtävä. Vielä vaikeampaa on, kun teatteri käyttää huumoria viestinnän muotona ja käsittelee meitä kaikkia lähellä olevia kipeitä aiheita: surua, menetystä ja itsemurhaa. Tarkoituksena on herättää ihmisessä jotakin odottamatonta, auttaa häntä nauramaan itselleen ja tarkastelemaan kipeitä kokemuksia ulkopuolelta, jotta hän voisi päästä niiden kanssa sinuiksi.

Näytelmäkirjailija Birutė Kapustinskaitė ja ohjaaja Eglė Švedkauskaitė työskentelevät ensimmäistä kertaa yhdessä ja kutsuvat yleisön tutkimaan uusia teatterin muotoja sekä tarkastelemaan perheen kokemaa menetystä stand-up-esityksen kautta. Näytelmän henkilöt ovat äiti, kuuluisa televisiojuontaja, ja poika, menestynyt stand-up-koomikko. Kummaltakaan eivät sanat lopu kesken, mutta isän kuoleman jälkeen heidän on vaikea puhua toisilleen. Tämä on tarina vihasta, häpeästä ja syyllisyydestä irti päästämisestä sekä sen etsimisestä, miten avautua haavoittuvuudelle ja toisilleen.

”’Stand-Up for Meaning and Meaninglessness’ on komediallinen näytelmä päähenkilöiden yrityksistä kommunikoida isän kuoleman jälkeen. Musta huumori, itseironia ja kerronnallinen huumori (stand-up) yhdistyvät draamaan ja punovat yhteen tarinan menetyksestä, äidin ja pojan suhteesta yhteiskunnan asenteisiin surua kohtaan sekä tästä seuraavasta sopeutumisen tarpeesta”, kertoo näytelmäkirjailija Birutė Kapustinskaitė.

”Uskon, että teatterin tulisi laajan yleisön kanssa viestiessään käsitellä paitsi sankarikuolemaa ja uhrauksia myös mielenterveyden perusasioita ilman mystifiointia. Sen tulisi seurata sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu tässä ja nyt, ja edistää empatiaa masennuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä kärsiviä kohtaan. Tämä esitys on tapa puhua toivosta ja elämänhalusta silloinkin, kun tuntuu, ettei tiedä miten”, sanoo ohjaaja Eglė Švedkauskaitė.

Tuotantoa rahoitettiin myös Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelmasta. Esityksen rahoittaja: Kumppani: