Tea ja Tyhmentäjä
- Milloin
- Perjantai 04.12.2026 · 12:00Paikallista aikaa (Europe/Helsinki)
- Järjestäjä
- Lahden kaupunginteatteri
Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Vanhemmat ovat eronneet ja Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Ja sitä paitsi, isällä on ollut erosta asti maailman pisin flunssa ja räkäpapereita on kaikkialla, siis aivan kaikkialla! Tealla on tylsää ja yksinäistä. Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä – palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä! Tea ja Tyhmentäjä on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta. Esitys missä kaikki tunteet, siis aivan kaikki tunteet saavat näkyä ja tuntua. Esitys, missä ketään ei jätetä yksin ja pelkoja kohti mennään yhdessä! Ensi-ilta 12.9.2026 Pieni näyttämö Näytelmä Salla Viikka Näytelmän sovitus Emma Mattila, Minna Harjuniemi Ohjaus Emma Mattila, Minna Harjuniemi Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Valosuunnittelu Harri Peltonen Musiikki ja äänisuunnittelu Tatu Virtamo Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen Rooleissa Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio Kuva Raana Lehtinen Kesto 1 h 45 min, sisältää väliajan Suosittelemme esitystä 6 vuotta täyttäneille. Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy MUISTA esteettömät esitykset la 3.10. klo 13 & la 14.11. klo 13. Tutustu ja tulosta Katsomisavaimet ja kuvakäsikirjoitus !
Tiedot ovat lähteestä. Tarkista muutokset järjestäjältä.